Pieni uusi elämä

Kirjoitan nyt kun tuntuu, että on niin paljon ajatuksia päässä.

Kun mut hoitaja ja ystävä talutti odottamaan hoitoa sairaalaan, mietin vain yhtä asiaa: mun uutta, vastasyntynyttä kummilasta. Se rääpäle oli syntynyt samojen seinien sisällä vain alle viikko tuosta. Hän on kaunis ja ihana ja kaikkea mitä pienet on. Ihmeellisintä jotenkin maailmassa. Minun parhaan ystäväni lapsi. Miten mitään voisi ikinä rakastaa enemmän kuin näitä ihmisiä? Näen tänään vihdoin tämän vauvan ja olo on hyvin sekava ja kamalakin.

Ystäväni ei tiedä, miten huonosti voin. Mutta olen kauhean hyvä kyllä pärjäilemään ja olemaan OK kun hetkellisesti tarve vaatii. Jännittää vaan niin kauheasti. Olen itsekin haaveillut niin pitkään jo lapsesta, mutta nyt on olo, että sitä mielettömyyden ihanuutta ei varmaankaan minun elämäni aikana kohdalleni satu. En ehkä pääse koskaan siihen pisteeseen, että uskaltaisin saattaa lasta itseni hoivaan. Se vastuu on suunnaton, tuntuu suuremmalta kuin vastuu itsestä ja taistelu näiden itsekkäiden ajatusten kanssa ajaa mut välillä hulluuteen. Haluan lapsen, haluan hauskan työn, elää, kokea, nauraa, itkeä, kiukutella - ja haluan kuolla, lopettaa kaiken, piste.

Haluaisin auttaa ja suoraan sanottuna vituttaa, etten kykene siihen näillä voimilla. En välitä enää itsestäni ja se näkyy aivan kaikessa. En jaksa kuin juuri ja juuri kulkea puhtaissa vaatteissa, käydä suihkussa, pitää välttämättömiä kontakteja yllä - mutten mitään lisää. SILTIKIN haluan auttaa, ihan ketä vain. Nyt mietin paljon syrjäytyneitä, samantyylisissä ja vielä synkemmissä ajatuksissa harhailevia itseäni nuorempia ihmisiä. Vaikka olen nuori, koen itseni vanhaksi tässä. Heillä tulisi olla avoinna kaikki, MITÄÄN ei oikeasti ole vielä menetetty. Mutta kuka sen konkreettisen olon heille toisi ja näyttäisi? Höpöttelyt ja löpöttelyt tuntuvat niin turhalta jos tämän jälkeen kyseinenkin nuori vaan kävelee kotiinsa samaa ahdistusta jatkaen.

Minun on kai tehtävä jotain konkreettista. Jos pääsisi muutamalle nuorelle juttelemaan, antamaan tukea syömishäiriöstä kärsiville tai raiskauksen uhreille, tekemään jotain vertaistuellista, niin ehkä tämä koukuttaisi näihin ihmisiin kiinni. Ja sitä kautta kiinni elämään. Nyt kun ei vaan ole mitään.

Nea