Äitiltä pakoilua

Eilisilta ja viime yö olivat outoja.

Pitkän täydellisissä maisemissa vietetyn kävelylenkin jälkeen hain illalla kotoa tavarani, samoin haki tämä eräs tukihenkilöni (sanotaan nyt vaikka M:ksi häntä). Noudin varastosta patjan ja pari lakanaa, vara-avaimen äitini toimistolle, pizzan M:n kanssa ja sitten sinne äitini toimistolle. Sen huoneen koko on ehkä juuri ja juuri 15 neliömetriä. Ahdoimme patjan sinne ja siinä 70-senttisellä minimaalisella patjalla lepäilimme ja söimme pizzaa. Olo oli tosi hyvä. Oli semmoinen olo, että tässä on turva ja tämä pitää musta huolta. En pelännyt yhtään, että paniikkikohtaus iskisi. Oli tosi tosi rento olo. Mutta se saattoi johtua myös Opamoxeista.

Aamulla piti herätä aikasin, koska en tiennyt monelta äitini tulee töihin. Kerättiin patjat, tavarat, pizzat - siivottiin ja laitettiin kaikki niin hyvin kuin osattiin, että näyttäisi siltä kuin siellä ei olisi käyty. Oli pakko mennä jonnekin hetkeksi oleskelemaan, koska en halunnut nähdä äitiä, joka oli vielä kotona (asun tosiaan hänellä hyvin HYVIN väliaikaisesti). Kävimme siis kahvilla. Joka käänteessä sinnekin mentäessä tuntui, että M tuntee kaikki tästä kaupungista. Moikkaili aamupuolseiskalta kaikenmaailman kaduntallaajille laidasta laitaan, ketä nyt vaan vastaan sattui tulemaan kun huoltsikalta kahvit haettiin ja ulkona ne hörpittiin.

Karkaan M:lle asumaan kunhan hänen kämppiksensä muuttaa pois. Pari viikkoa enää ja ehkä helpottaa.

Mutta joka päivä on raskas. Tänään aamulla kahvin jälkeen lähdin ajelemaan ja näköjään ajoin yhteensä 60km. Kävin rannoilla, joissa olemme olleet kun olen ollut pieni. Kävin fiilistelemässä kauniita maisemia, joihin liittyy muistoja. Kuuntelin tarkoituksella tunteellista ja herkistävää nyyhnyyh-musiikkia ja itkin vaan niin paljon kuin pystyn. Poltin tupakkaa ja itkeskelin ja kuuntelin musiikkia. Koko oma olemus alkoi lopulta naurattaa - niin leffameininkimäiseltä nuo herkistelykohtaukset tuntui.

Mutta päivä kerrallaan. Äiti haluaa minua kahlita - taloudellisesti ja psyykkisesti - mutta muutan silti tuonne M:lle väliaikaisesti. On päästävä pois näistä vanhoista ja toimimattomista kuvioista. En halua enää koskaan herkistellä jäähyväismielissä yhtään missään paikassa, niin hurmoksellista kuin se olikin. Olisi pakko keksiä joku juttu, jolla saan itseni motivoitua reippaammaksi.

EN VAAN NYT HELVETTI LUOVUTA VIELÄ!

Nea